Ekotyötä ja säästöä pienillä arjen muutoksilla

Ekotukihenkilö: Maija Hauninen-Kallio

Lautturinkadun päiväkoti on vanha puutalo kallioisella kukkulalla, suuren pihan ympäröimänä. Paikan ekotukihenkilö Maija Hauninen-Kallio sekä keittiö- ja laitosapulainen Hille Ylärakkola kertovat päiväkodin ekoarjesta.

Koulutusta ja lähtötilannekartoitusta

Kasvatus- ja opetustoimen henkilöstölle on räätälöity oma kahden iltapäivän kestoinen täsmäekotukikoulutus, jossa keskitytään hyvin tiiviisti kasvatus- ja opetustoimen asettamiin omiin päästövähennystavoitteisiin.
- Minä kävin täsmäkoulutuksen viime keväänä ja toiseen osaan olen menossa nyt lokakuun alussa. Tällaiset iltapäivän kestävät koulutukset ovat hyvä ratkaisu. Kiinnostusta olisi käydä kyllä koko kahden päivän peruskoulutuskin, mutta kun Lautturinkadun päiväkodissa on muutoinkin henkilökunnasta välillä pulaa niin resurssit eivät yksinkertaisesti riitä kahden päivän koulutukseen.

Täsmäekotukikoulutuksen jälkeen osallistujat saivat lähtötilannekartoituksen täytettäväkseen, aivan kuin peruskoulutuksissakin. Hille auttoi Maijaa sen täyttämisessä, koska hän pystyi paremmin vastaamaan keittiö- ja siivousvälineiden käytöstä. Vaikka moneen kartoituksen kohtaan pystyttiin merkitsemään ”jo toteutettu”, oli myös paljon kehitettävää.

- Ollaan täällä ihan ekotietoisia oltu aikaisemminkin mutta kyllähän lähtötilannekartoituksen täyttö herätti monessa asiassa. On niin monta eri juttua, mitkä energian kulutukseen vaikuttavat. Esimerkiksi otettiin selvää tuosta teollisen astianpesukoneen käytöstä. Huollon yhteydessä laitteen huoltaja kertoi että koneen kansi tulee pitää kiinni, vaikka itse sen oli aikaisemmin aina avannut kun ohjelma on valmis. Kone kuitenkin joutuu lämmittämään vettä enemmän kannen ollessa välillä auki ja energiaakin kuluu enemmän, Hille kertoo.

- Ja muistetaan pestä vain täysiä koneellisia niin astianpesukoneella kuin pyykissäkin Hille jatkaa. Etenkin astianpesukoneella olisi helppo pestä muutama kulho pois tieltä seisomasta, kun peseminen on kuitenkin tuollaisella teollisuuskoneella niin nopeaa.

Sähköä säästyy

Täsmäekotukikoulutuksen ensimmäisessä osassa keskityttiin veden ja energian säästöön ja tähän ollaan päiväkodissa nyt kiinnitetty huomiota. Kasvatus- ja opetustoimen yksiköissä on seurattu ekotukitoiminnan kautta keskitetysti sähkönkulutuslukemia. Taulukoiden mukaan Lautturinkadun päiväkoti on käyttösähkössä säästänyt yli 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

- Yritin kovasti miettiä, että mitä ollaan tehty. Toki kiinnitetään nykyään huomiota valojen sammuttamiseen. Terassilla ei pala valot aamusta iltaan ja valot palavat vain niissä huoneissa, joissa ollaan. Mutta ei kai se niin paljoa tee.

Valaistuksen osuus koulurakennuksissa on käyttösähköstä kuitenkin noin 40 % ja päiväkotirakennuksessa ollaan varmaan melko samoissa lukemissa. Tämä tieto yllätti sekä Maijan että Hillen.

- No, voi se sitten olla osaksi valojen sammuttelusta aiheutunut se säästö, Maija naurahtaa.

Koska kyseessä on vanha puutalo, on siellä myös sähkölämmitys. Maija mietti sähkölämmityksen vaikutuksia.
- Kyllähän me alettiin myös miettiä näitä pattereita. Tajusimme sitten sammuttaa tuulikaapissa olevan sähköpatterin aina ulosmenon ajaksi, ettei se huuda turhaan. Sen saa helposti napsautettua pienestä napista päälle ja pois. Kun lapset menevät ulos, joudumme pitämään ovia pitkään auki, sillä eteinen ja tuulikaappi ovat pieniä, niin emme muuten mahdu. Se taitaa sähkölämmitteisessä rakennuksessa tehdä aika siivun sähkökulutukseen kun ulos meno ja sisälle tulo toistuu neljä kertaa päivässä, Maija pohtii tämänkin varmasti edesauttaneen säästöä.

Päiväkodista kotiin ja kodista päiväkotiin

Lautturinkadun päiväkodin vanhempainyhdistys on toiminut aktiivisesti jo kymmenen vuotta. On melko harvinaista, että päiväkodilla on niin aktiivinen vanhempainyhdistys kuin Lauturinkadulla on. Työntekijätkin jaksavat paremmin kun on niin aktiivisia vapaaehtoisia.

- Vanhemmat järjestävät varainkeruuta, kuten muutaman kerran vuodessa olevat kirpputorit sekä perinteeksi muotoutunut Kesätempaus. Kesätempauksessa on buffetti, arpajaisia ja paikallisia esiintyjiä, joita on saatu haalittua tutun tuttujenkin kautta. Ilkka Nummistokin on vieraillut vuosia sitten tempauksessa. Varoilla järjestetään sitten yhteisiä retkiä, ollaan käyty kesäteatterissa ja järjestetty lasten olympialaisia. Lisäksi vanhemmat lahjoittavat esimerkiksi vanhoja leluja ja satukirjoja. Niin, ja kompostinkin he lahjoittivat, joten nyt ryhmät pääsevät opettelemaan biojätteiden kierrätystä.

Kierrätys on muutoinkin otettu vahvasti lasten päiviin. Roskat lajitellaan ja jos ollaan eväsretkellä, niin muistetaan korjata omat roskat mukaan.

- Välillä metsässä kävelyllä kerätään myös muiden roskia. Otetaan kävelyretkelle pussi mukaan ja poimitaan jos ja kun tulee roskia vastaan. Metsään päästäänkin tekemään oikein opastettuja retkiä, kun meillä on paikallinen päiväkoti-pappa, entisen työntekijän aviomies, Seppo Taata, joka tuntee nämä seudut hyvin.

Toimintamallit kantautuvat päiväkodista kotiin ja päinvastoin. Esimerkiksi kirpputoritoiminnan jalkautuessa vanhemmilta päiväkotiin, lapset oppivat ettei aina kaiken tarvitse olla uutta. Lapset puolestaan muistuttelevat vanhempia, ettei vettä saa lotrata, roskat pitää kierrättää ja valot sammuttaa.

 

Teksi ja kuva: Marja Tommola

Julkaistu Turun pualest 5/2012

Yksikkö: 
Lautturinkadun päiväkoti