Yhdessä onnistutaan

Ekotukihenkilö: Johanna Hella

Aamu- ja iltapäivätoiminnan eli tuttavallisemmin Ippen ekotukivastaava Johanna Hella valmistui ekotukihenkilöksi keväällä 2012. Hän on ylpeä 14:ssä toimipisteessä toimivista noin 50:stä Ippe-ohjaajasta ja heidän aikaansaannoksista kestävän kehityksen asioissa.

- Meillä on todella kannustava toiminnanjohtaja ja kaikki ohjaajat ovat innolla mukana. Se lisää omaakin motivaatiota tehdä tätä työtä. Heti kurssin jälkeen pidin aamu- ja iltapäivätoiminnan aluepalaverissa koko väelle esityksen ekotukitoiminnasta. Siitä se sitten lähti, Johanna nauraa.

Esimiehen tuki ja hyvä henki

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminnanjohtaja on antanut Johannalle rauhan tehdä ekotukityötä.  Muitakin resursseja on käytettävissä. Johanna on saanut esimerkiksi järjestettyä kaksi kertaa vuodessa kokoontuvan, kaikille ohjaajille avoimen ekotukipalaverin.

- Viime syksyn yhteinen ekotukipalaveri vaihdettiin siihen, että kävin henkilökohtaisesti  jokaisessa toimipisteessämme juttelemassa henkilökunnan kanssa. Tein jokaisesta yksiköstä ns. puutelistat, jotka toimitin toiminnanohjaajalle. Listojen perusteella asioita hoidettiin kuntoon: hankittiin mm. kuramattoja ja kaappeja tai järjesteltiin jäteastioita. Yhdessä yksikössä esimerkiksi hankittiin omat, pienet kierrätysastiat  ja sovittiin, että joku ohjaajista voi lähteä töistä kerran viikossa vartin aikaisemmin tyhjentääkseen keräysastiat isoon keräyspisteeseen. Meillä on nyt toista vuotta käytettävissä myös kannustinporkkana.  Syksyllä asetetaan säästötavoitteet ja keväällä suoritetaan seuranta. Yksikkö, joka on saavuttanut asetetut tavoitteet parhaiten, saa palkinnoksi yhteisen ruokailun. Rahallinen meno ei ole suuri, mutta se kannustaa ja luo me-henkeä. Viime vuonna suoritettiin tosin arvonta, kun oli niin vaikea päättää parasta yksikköä. Kaikki kun olivat tehneet niin hyvää työtä, Johanna nauraa. Aina lähdetään siitä, että asiat tehdään yhdessä, Johanna selittää. Kaiken ekotukitoimintaan liittyvän olen saanut tehdä työajalla. Se vaikuttaa mm. jaksamiseen. Onneksi toiminnanohjaajamme ymmärtää, että panostus kannattaa: konkreettisten säästöjen lisäksi saadaan työssäjaksava ja hyvinvoiva työyhteisö, joka on motivoitunut ja aktiivinen.

Laajennetaan toimintaa

- Syksyllä 2012 minut pyydettiin puhumaan koko Nuorten palvelujen vuotuiseen yhteistoiminta-päivään, Johanna kertoo. Mukana oli myös muita Nuorten palveluiden ekotukihenkilöitä. Kaikkiaan meitä on tällä hetkellä viisi, mutta minä olen ainut täällä Ippe-puolella. Tällä porukalla on kokoonnuttu muutaman kerran. Ennen kesälomia olisi tarkoitus saada vielä yksi tapaaminen järjestettyä.  Tulevaisuudessa voitaisiin koettaa järjestää tapaamista kaikkien vapaa-aikatoimialalla toimivien ekotukihenkilöiden kanssa ja jakaa kokemuksia, Johanna suunnittelee.  Mielelläni myös kerron muille meidän toiminnastamme, koska meillä todellakin on kannustava ja innostava ilmapiiri, hän jatkaa.

Luonnollisesti se, mitä tehdään iltapäivätoiminnassa, kantautuu lasten mukana koteihin. Kirkkotiellä otettiin toimintasuunnitelmaan mukaan kestävä kehitys ja jokaiselle kuukaudelle oman teema. Nyt mallia koetetaan laajentaa kaikkiin toimipisteisiin.
- Otamme asian puheeksi seuraavassa yhteisessä ekotapaamisessa, Johanna selventää. Kun yksiköissä kuitenkin tehdään koko ajan kestävän kehityksen asioita, on hyvä, että ne myös tuodaan esille, sovitaan teemat ja tiedotetaan kaikille!

 

Teksti ja kuva: Marja Tommola

Julkaistu Turun pualest 2/2014

Yksikkö: 
Aamu- ja iltapäivätoiminta